Hirvijahti 2015

HIRVIJAHTI:

Ampujia lähti pe 9.10. Eevan ja Keijon johdolla sekä Hirvikoira-Kimin kanssa jäljittämään riistaa. Kimin haskellessa tuoreita jälkiä, ilmaantui yllättäen viisipiikkinen sonni ampujan hollille, joka onnistuttiin saamaan saaliiksi. Kimi teki sinnikästä hakutyötä  ja se saikin ennen puolta päivää hyvän haukun, mutta hirvilehmä siirtyi hiljalleen karkkona naapurin puolelle.

Yleinen jahti käynnistyi 10.10. klo 7.00, jolloin jahtiseurue kokoontui Vasapirtille. Siellä varapäälliköt Eeva ja Keijo pitivät seurueelle aloituspuhuttelun. Sen jälkeen Kimi lähti hakemaan hirviä Karattavan alueelle ja Ronin salpa aukaistiin varapäällikkö Kaussin toimesta Kattilalammen kulmilla. Tuulinen päivä aiheutti omat hankaluutensa hakutyöskentelylle ja hirvien liikkumiselle. Näköhavaintojakin saatiin, mutta Tapio ei ollut suosiollinen.

Sunnuntaina 11.10. upeassa kuulakkaan aurinkoisessa syyssäässä Roni laitettiin hakemaan haukuttavaa. Eipä aikaakaan, kun jäljitettävää löytyi. Päivän päätteeksi jahtivajalla oli kinnerpuussa roikkumassa kasi vasaa ja yksi aikuinen hirvi. Onneakin oli matkassa, sillä hirvilehmä saatiin saaliiksi Karattavan pelto-ojan kautta!

Hirvenlihan paloittelutalkoot ja huutokauppa pidettiin Vasapirtillä 14.10. Suurkiitos aktiivisille talkoolaisille, jotka olivat taas valmistaneet jakoon erinomaiset lihat!

Jahti alkoi 17.10. koirajahdilla. Kimi alotti haun Saviponnilta ja Roni Takamettästä. Kimin hirvi karkkosi Paijärven puolelle, mutta Ronin haukusta saaliiksi saatiin yksi vasa. Lisähaukuista ei saatu enää riistaa pyydetyksi.

Sumuisena sunnuntaiaamuna 18.10. Kimi ja Roni lähtivät hakureissuille tahoillaan, mutta löydetyt hirvet johdattivat koirat naapureiden alueille. Iltapäivällä saaliiksi saatiin aikuinen hirvi.

Viikonvaihteeen 24.-25.10. vaiherikkaan koira- ja ajoketjujahdin tuloksena saimme kaadettua lehmän ja vasan.

Syksyn yleinen jahti päättyi. Se huipentui 1.11. emäntien valmistamaan hirvikeittoon.